torstai 30. heinäkuuta 2009

Sukukokous vahvisti sukukirjan aikataulun

Sukujuhla ja –kokous oli onnistunut viikonloppu 25.-26.7.2009. Sää helli Kolilta Lieksaan Pielisen lautalla matkaavia kokousedustajia lauantaina ja vaikka sunnuntaina sukujuhlan aikana kävi tosi raju ukonilma ulkona, väki Hyvärilän auditoriossa hyrisi tyytyväisenä. Ukkosen paukkuessa valot vilkkuivat ja äänentoisto pätki, mutta laulu raikui ja esitelmistä pidettiin.

Erityinen kiitos kotiseutuneuvos Matti Hiltuselle, joka oli tehnyt juhlapuheen Tuomas Piirosesta (1801-1871). Huikeaa sattumaa oli, että itse olin juuri edellisellä viikolla saanut aseteltua samaisen Thomas (Tuomas) Piirosen sukupuuhun oikealle paikalleen. Nimittäin Thomaksen isä Påhl Piirain oli tosi vaikeasti löydettävissä oikeaan kohtaan suvussa.

Kuvion selvittyä moni muukin henkilö Nurmeksessa (ja muualla Suomessa) saa sukupuunsa kuntoon. Hiltusen esitelmä pitää yrittää saada tulevaan sukukirjaan.

Sukukokous hyväksyi hallituksen esityksen, että sukukirja pitäisi saada valmiiksi seuraavaan sukukokoukseen 2011 mennessä. Haastetta siis on ja nyt pitää ryhtyä oikein tositoimiin. Niistä etunenässä on kirjan muodon ja sisällön tarkempi käsikirjoitus ja tietenkin kirjan kirjoittajan etsintä.

Hyvä esitelmä oli myös Tapio Piiraisella nettiyhteisöjen käytöstä yhteydenpidossa. Luento selvensi termejä ja tarjosi havainnollisia esimerkkejä – jopa Eskil Piira Sukuseuran Facebook-sivunkin! Jospa se tässä syksyn tullessa saadaan toimimaankin.

Itselläni oli vaimoni Tuulan kanssa esitelmä Piirais-nimen kirjoitusasusta vuosisatain kuluessa. Palaan aiheeseen tässä myöhemmin tarkemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti