keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Facebook – nyt myös Eskil Piira on siellä




Taannoisessa sukukokouksessa heinäkuun lopulla viriteltiin ajatuksia uusista viestintätavoista ja -kanavista, hienosti sanottuna medioista. Uudet nettisivut ovat ilahduttavalla tavalla saaneet kävijöitä.

Gallerian kuvasivuja on latailtu mukavan tuntuisesti ja uusia jäsenilmoituksia tippuu ilahduttavaan tahtiin. Jäsenmäärä on kuluneen vuoden aikana kasvanut reilut toistakymmentä prosenttia. Kiitos kaikille ja tervetuloa uudet jäsenet! On ollut mukavaa lähetellä kirjeitä uusille jäsenille niin etelään kuin pohjoiseenkin.

Sukukokouksessa väläytettiin myös yhtenä uutena mahdollisuutena omaa Facebook-sivua. Nyt sellainen on sitten avattu! Voitte itse hakeutua kaveriksi sivuille ja itsekin pyrin lähettelemään kaverikutsuja aina esiin tuleville suvun piirissä oleville. Kaverina teillä on mahdollisuus käyttää sivuja vaikka sukulaisuus-tietojen vaihtopyyntöihin, vanhojen valokuvien henkilöiden tunnistukseen yms. Te olette nyt se taho, joka tekee elävän sisällön näille sivuille. Tervetuloa Facebook – maailmaan! Edelleen voimassa ovat tietenkin kotisivut ja tämä minun blogini.

Hyvää syksyn jatkoa!

lauantai 19. syyskuuta 2009

Lisää paljastuksia Kiekinniemestä – maailman vanhin Mäkkäri paikallistettu





Kuten tunnettua, Eskil Piira poikineen olivat suolakauppiaita, aikansa kansainvälisen kaupan huippuosaajia. Puuta vietiin ja suolakuormia tuotiin. Nyttemmin on sitten paljastunut myös se, missä maailman ensimmäinen ”Mäkkäri” McDonalds –hampurilaisravintola on sijainnut.

Kiekinniemellä on sijainnut aikoinaan (rakennettu vuonna 1766) rakennus, joka on kätkenyt sisäänsä mitä ilmeisimmin tuon nykyisin maailman tunnetuimmaksi tuotemerkiksi mainostetun hampurilaisketjun ensimmäisen toimipisteen. Kuva kertokoon puolestaan. Aikojen saatossa tietenkin mainosnikkarit ovat hieman siloitelleet nykyistä merkkiä, mutta tunnistettava tuo vanhakin vielä kuitenkin on. Uskomaton juttu, eikö vain?

Kuvan hirsi on siis rakennuksesta, jonka rakennusvuosi sen kylkeen on veistetty. Hirsi on ainakin toisessa, jos ei jo kolmannessa rakennuksessa ja täyttää hirren tehtävät täydellisesti. Ei tosin enää Kiekinniemessä, mutta Kuhmossa kumminkin. Kuvasta kiitos kuuluu Mikko Kilpeläiselle.

Tästä päästäänkin toiseen (ja taitaa ollakin nk. varsinaiseen) asiaan. Eli kyllä puu rakennusaineena kestää, jos rakennus on hyvän katon alla ja että kierrätystä sitä on osattu aikaisemminkin.

tiistai 18. elokuuta 2009

Nimestä Piira





Toimiessani sukuseuramme puheenjohtajana, nyttemmin vara - sellaisena, minulta on usein kysytty mistä kantaisämme nimi Piira on lähtöisin. Varsin usein minullekin on tarjottu vaihtoehdoksi linnun kivipiiraa. Onpa selitykselle jopa kehitetty pieni jutunpoikanenkin. Nimittäin sellainen, että joskus aikoinaan mies myyskenteli markkinoilla metsälintuja, joista oli kivipiirat otettu parempaan talteen. Kivipiira eli linnun lihasmaha on puhdistettuna täyttä syötävää. Itsekin olen sellaista syönyt. Metsolla se on melkoinen, lähes lapsen nyrkin kokoinen lihasmöykky. Tuosta tapauksesta olisi siis Piira-nimi juontanut juurensa. Piira liittyy myös merenkulkuun tarkoittaen yhtä ja samaa kuin piiru.

Jostain aivojeni sopukoista tässä taannoin putkahti kuitenkin muistikuva poikasena olosta talon rakennustyömaalla. Muistikuvassa setäni komensi minua ”ottamaan tuosta piiran päästä kiinni”. Silloin hän tarkoitti piiralla jotain lankkua tai parrua.
Mielikuva on vaivannut minua siinä mitoin, että soitin kielitoimistoon ja sain ohjauksen murresanojen arkistonhoitajalle. Hän tiesi välittömästi, että erityisesti Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Perä-Pohjolassa sanalla piira on merkitykset salko, seiväs, pystytuki, hirsi.

Tällä merkityksellä voisi olla paljon vankemmat lähtimet nimen alkuperään. Iin Tyräjärvellä, nykyisen Taivalkosken alueella, Eskilin synnyinseudulla, tiedetään olleen Piirojen suola-aitta ja oletetaan Piirojen olleen tekemisissä suolakaupan, ehkä Vienanmeren suolankeitonkin kanssa. Siihen kuvioon merkkiseiväs sopisi hyvinkin.
Merkitys jää lukijoiden pohdittavaksi. Onpahan löydetty kuitenkin uusi selitys sanalla piira. Liekö aikoinaan minulla ollut suvun vaakunaa suunnitellessani alitajuista tai suurempaa johdatusta, koska suvun vaakunan heraldinen selitys on: ”Vastalohkoisessa sinipunaisessa kilvessä kultainen vastapalkki.”

torstai 30. heinäkuuta 2009

Sukukokous vahvisti sukukirjan aikataulun

Sukujuhla ja –kokous oli onnistunut viikonloppu 25.-26.7.2009. Sää helli Kolilta Lieksaan Pielisen lautalla matkaavia kokousedustajia lauantaina ja vaikka sunnuntaina sukujuhlan aikana kävi tosi raju ukonilma ulkona, väki Hyvärilän auditoriossa hyrisi tyytyväisenä. Ukkosen paukkuessa valot vilkkuivat ja äänentoisto pätki, mutta laulu raikui ja esitelmistä pidettiin.

Erityinen kiitos kotiseutuneuvos Matti Hiltuselle, joka oli tehnyt juhlapuheen Tuomas Piirosesta (1801-1871). Huikeaa sattumaa oli, että itse olin juuri edellisellä viikolla saanut aseteltua samaisen Thomas (Tuomas) Piirosen sukupuuhun oikealle paikalleen. Nimittäin Thomaksen isä Påhl Piirain oli tosi vaikeasti löydettävissä oikeaan kohtaan suvussa.

Kuvion selvittyä moni muukin henkilö Nurmeksessa (ja muualla Suomessa) saa sukupuunsa kuntoon. Hiltusen esitelmä pitää yrittää saada tulevaan sukukirjaan.

Sukukokous hyväksyi hallituksen esityksen, että sukukirja pitäisi saada valmiiksi seuraavaan sukukokoukseen 2011 mennessä. Haastetta siis on ja nyt pitää ryhtyä oikein tositoimiin. Niistä etunenässä on kirjan muodon ja sisällön tarkempi käsikirjoitus ja tietenkin kirjan kirjoittajan etsintä.

Hyvä esitelmä oli myös Tapio Piiraisella nettiyhteisöjen käytöstä yhteydenpidossa. Luento selvensi termejä ja tarjosi havainnollisia esimerkkejä – jopa Eskil Piira Sukuseuran Facebook-sivunkin! Jospa se tässä syksyn tullessa saadaan toimimaankin.

Itselläni oli vaimoni Tuulan kanssa esitelmä Piirais-nimen kirjoitusasusta vuosisatain kuluessa. Palaan aiheeseen tässä myöhemmin tarkemmin.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Sukukirjan toimituskuntaan täydennystä

Yhdistyksen hallitus päätti taannoin, että sukukirjan toimituskuntaa voidaan täydentää. Työvaliokunta on kokouksessaan päättänyt täydentää toimituskuntaa tässä vaiheessa kahdella uudella jäsenellä. Toimituskuntaan on nimetty päätoimittaja Matti Piirainen Kajaanista ja projektipäällikkö Tapio Piirainen Espoosta.

Matti Piirainen on vanha sukuseura-konkari. Hän oli perustamassa Eskil Piira sukuseuraa ja oli seuran ensimmäinen sihteeri. Nykyisin hän toimii Kainuun Sanomien päätoimittajana ja voimakkaana kainuulaisena mielipidevaikuttajana. On julkaisutoiminnan ammattilainen raskaasta päästä.

Tapio Piirainen on koulutukseltaan medianomi ja työskentelee Helsingin kaupunginorkesterin (HKO) palveluksessa musiikkitalo-projektissa projektipäällikkönä. Hänen vahvuutenaan on nuoruuden lisäksi tietotekniikan ja nettiyhteisöjen käyttömahdollisuuksien tuntemus. Tapio tuo muuten niin ukkoutuneeseen porukkaan nuorta näkökulmaa ja nykyaikaista virtaa.

Toimituskuntaa voidaan täydentää vieläkin.

Toimituskunta tällä hetkellä:
Jorma Piirainen, puheenjohtaja, Kuhmo
Pekka Piironen, Kuopio
Matti Piirainen, Kajaani
Tapio Piirainen, Espoo
Tuula Piirainen, Kuhmo

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Kiekinniemi ja Hieta-Kiekki





Lopultakin Juhannuksen jälkeisellä viikolla ilmat selkiintyivät ja lämpenivät niin, että kuvausretki Lammasperälle Kiekinniemeen onnistui. Ajoin Kiekinkosken yli johtavaa siltaa pitkin ja pysäköin auton parinsadan metrin päässä olevalle P-paikalle. Polkua pitkin satakuntametriä ja siinä se näkymä sitten oli. Kiekinniemi näkyy komeasti Hieta-Kiekin toisella rannalla.

Maisemat ovat samat jotka Eskil aikoinaan varmaankin näki. Rannan kaislikossa posahteli. Hauki varmaan jahtasi pikkukaloja. Kuiva männikköinen kangas jalan alla. Vieläkö parempaa asuinpaikkaa uudisasukas voi toivoa?

Kiekinniemellä nykyisin olevat rakennukset sijaitsevat melko samoilla sijoilla kuin Eskilin aikasetkin sijaitsevat. Kun tähyilee nykyistä Kiekinnimeä Hieta-Kiekin yli, voi hyvin päästä aikamatkalle reilu kolmesataa vuotta taaksepäin.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Katetta blogin nimelle

Kun taannoin mietin nimeä tälle blogille, risteili mielessä monenlaisia. Lopuksi päädyin tähän SUKUA SUURTA ja pientä –nimeen. Vaan miten? Kun keräilin aivojeni sopukoita, niin (lukumääräisesti) suurien sukujen listan kärkipäähän asettuivat Virtanen, Korhonen, Nieminen jne. Ei siis Piirainen, Piironen jne.

Mutta, mutta. Kun ryhdyin tarkastelupuuhiin niin Väestörekisterin tietojen mukaan Piiraisia (n.5300), Piiroisia (n.3700), Piirosia (n. 3200) ja Piiroja (n. 1000) löytyy yhteensä yli 13 200 kertaa. Lähtökohtaisesti siis samoja Piira-suvun jälkeläisiä, tosin hieman eri nimivariaatioin. Saman rekisterin mukaan Virtasia on vajaa 24 000 ja listan kymmenentenä olevia Järvisiä 17 200. Valitettavasti lista ei ulotu pidemmälle kuin nuo kymmenen yleisintä sukunimeä. Mutta oikeastaan ei niin hullu nimivalinta sittenkään.

Säät täällä Kuhmossa ovat luvalla sanoen olleet kehnot: sadetta, tuulta ja pilvistä. Ei tästä ole pystynyt juuri kesän tunnelmaa rakentamaan. Samalla on lykkääntynyt retki Kiekinniemen maisemiin. On ollut tarkoituksena pyörähtää Lammasperällä ja käydä ottamassa kuvia keväisestä Kiekinniemestä ajatellen seuran kotisivuja ja ehkäpä tulevaa kirjaakin varten. Muutama vuosi sitten kävinkin jo kertaalleen kuvaamassa, mutta ne kuvat ovat varmassa tallessa - jonkin vanhan tietokoneen kovalevyllä.

Muuten. Kerroin tässä vanhan kannettavani keikahtamisesta. Hommalla on onnellinen loppu. Alaa opiskelleen jälkikasvuni suurella avustuksella vanhan koneen tiedot on saatu lähes täydellisesti pelastettua jälleen käyttöön. Muistutuksena kaikille: tehkää varmuuskopiot muistitikulle tai ulkoiselle kovalevylle! Kannattaa. Se tuli taas kerran todistettua.

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Hyvää Juhannusta!

Toivotan kaikille oikein hyvää keskikesän ja suven juhlaa!

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Mistä kirjan kirjoittaja?

Seuran hallitus nimesi toimituskunnan ja aikoi vielä mahdollisesti täydentääkin sitä. Neuvotteluja on käyty ja kovia nimiä on luvassa toimituskuntaan. Jahka hallitus on niitä käsitellyt, nimet lävähtävät julki.

Vaan vielä tiukempi etsintä on itse kirjan kirjoittajasta. Tai pitäisikö sanoa toimittajasta. On pähkäilty, että jospa kirjaan pyydetään artikkeleita eri kirjoittajilta eri aiheista ja kirjan tekijä toimittaa ne yhtenäiseen muotoon. Mitä mieltä, arvon lukijani, olette tällaisesta tavasta lähestyä sukukirjan tekoa?
Tässä tavassa kirjan tekemisessä olisi mukana laaja joukko suvun jäseniä. Jos tekeminen uskotaan yhden ihmisen työksi, suvun jäsenet ikään kuin seuraavat sivusta sen tekoa. Nyt he itse osallistuvat siihen aktiivisesti. Kommentteja, pyydän, kommentteja!

Ei tämä tietotekniikka ole ihan ongelmatonta. Alkuviikosta, kun jäsenkirjettä oltiin työstämässä postituskuntoon, päätti minun kannettavani sanoutua lopullisesti irti näistä maallisista vaelluksista ja siirtyä bittiavaruuden lepoon.
Ihan yllätyksenä tämä ei tullut ja noin kuukausi sitten olin ostanut uuden. Siinä (tai paremminkin nyt tässä) on sitten entisen XP:n sijaan Vista-käyttöjärjestelmä ja työskentely hieman erilaista. Se lienee ollut myös syy siirtymisen vitkutteluun. Olin ottanut vanhasta koneesta toukokuussa varmuuskopion ulkopuoliselle kovalevylle, mutta nyt on sitten työmaa onkia vanhat tiedostot tähän uuteen. Joten hommia riittää!

torstai 21. toukokuuta 2009

Kuhmon ev.lut kirkoista




1600-luvun loppupuolella ja 1700-luvun alussa kuhmolaiset kävivät kirkossa Sotkamossa. Papin palveluita kuhmolaisille tarjosi Sotkamon toinen kappalainen, joista varhaisin lienee ollut Anders Cajanus. Kuhmossa toimittiin ilmeisesti saman kaavan mukaan kuin Sotkamossa, jossa tiedetään jo ennen Paltamosta irtautumista olleen rukoushuone.

Kuhmossa rukoushuone sijaitsi ilmeisesti lähellä nk. Kuhmoniemen vanhan kirkon paikkaa ja siitä on käytetty yleisesti nimitystä latokirkko. Sen aloituksesta/rakentamisesta ei ole tarkkaa tietoa. Eräästä käräjäjutusta vuodelta 1723, jossa Antti Heikinpoika Piiraiselle pantiin ankarat 10 hopeataalarin sakot Sotkamoon saakka kirkkoon tulematta jättämisestä, voidaan päätellä, että ainakaan vielä tuolloin sitä ei ollut. Mutta pääsiäisenä 1729 se jo kuitenkin oli käytössä.

Huonokuntoisen rukoushuoneen tilalle uusi Sotkamosta 13.11.1753 eronnut kappeliseurakunnan väki rakensi jo seuraavana vuonna uuden kirkon ja kellotapulin. Se on yleisessä kielenkäytössä nimeltään Kuhmoniemen vanha kirkko ja se olikin varsinainen ensimmäinen kirkko Kuhmossa. Se kuitenkin paloi 22. toukokuuta 1804 vastaisena yönä.

Kävin ottamassa kuvan tuon kirkon muistomerkistä helluntaina 21. toukokuuta 2009. Siis lähes tunnilleen 205 vuotta jälkeen tapahtuman.

Paikalla on vuodelta 1962 oleva muistomerkki ja alkuperäisen puisen portin korvaava metallinen portti. Vanhat koivut merkkaavat myös paikkaa kauniilla paikalla Lammasjärven rannalla.

Nykyinen Kuhmon kirkko sijaitsee Pajakkakosken niskassa ja on vuodelta 1816.

lauantai 16. toukokuuta 2009

EU-vaalien lähestyessä - rajadiplomatiaa

Eskil Piira itse sekä hänen jälkeläisensä ovat olleet myös aktiivisia yhteiskunnan jäseniä. Monia lautamiehiä ja muita luottamusmiehiä on ollut heidän joukossaan. Yksi varhaisimmista oli Eskilin nuorin poika Juuso (Josef) Piirainen, Kiekin Piiraalan isäntä isänsä jälkeen.

Elo tuossa 1600/1700 -luvun taitteessa rajan pinnassa ja kauempanakin sisämaassa oli levotonta. Ryöstöretkiä tehtiin puolin ja toisin. Silloin kehiteltiin rajarauhan ylläpitämiseksi nk. sanomamiehet. Heitä oli sekä Karjalassa että Suomen puolella. He ylläpitivät kontaktiverkostoa, joka mm. varoitti mahdollisten vihollisuuksien uhasta. Olivat sen ajan talonpoikaisdiplomaatteja, kuten Jukka Kokkonen kirjassaan Rajaseutu liikkeessä kirjoittaa. Edelleen Kokkosta vapaasti siteeraten voi sanoa, että nuo miehet olivat ympäristönsä arvonantoa nauttivia henkilöitä, yleensä myös varakkaita.

Tuota arvonantoa voi astia myös siinä, että, kun Juuso sitten 2. päivänä marraskuuta 1732 kuoli, hänet haudattiin jouluna 24.12. kirkkoon. Tuo nk. Kuhmoniemen vanha kirkko paloi 1800-luvun alussa. Siitä oma tarinansa myöhemmin. Kuhmoniemellä voi käydä ihailemassa vanhan kirkon paikkaa, jota ikivanhat koivut nykyisin vartioivat.

Tänä viikonloppuna 15.-17.5.2009 piti oleman Sukututkimusseuran järjestämä kurssi sukukirjan tekijöille Lapualla. Vaan kurssi peruuntui vähäisen kiinnostuksen vuoksi. Harmi! Se olisi sopinut parahultaisesti tähän meidän projektiimme. Syksyllä yritellään, kuulemma, uudelleen.

On tästä kirjaprojektista hyötyäkin. Tässä päivänä muutamana huomasin hakanneeni melkoisen kasan pilkkeitä ihan huomaamatta ajatusten työskennellessä sukukirjan ympärillä. Selkäydin hoiti halonhakkuu-puolen ja aivot työstivät kirjaa. Kumpi sai enemmän aikaiseksi, vasta aika näyttää. Halot nyt joka tapauksessa aikanaan haihtuvat savuna ilmaan. Lämpöähän niistä ainakin iloksi siunautuu. Toivon mukaan aivot saivat jotain konkreettista aikaiseksi.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Perinnetietoa - Tarunhohtoinen Kultalähde

video

Kotiseudun tuntemus on minulle osa sukututkimustyötä. Se on avannut aivan uuden elävän tavan ymmärtää niiden ihmisten elämää, joiden jälkeläinen olen. Pelkästään kirkonkirjoja lukemalla ei mielestäni pysty samaan syvyyteen kuin mitä kulttuurihistoria, maantiede ml vanhat kartat, kotiseutuhistoria jne. mukaan liitettyinä antavat.

Kainuussa ja Kuhmossa ei voi olla törmäämättä kalevalaisuuteen ja Elias Lönnrotiin. Kalevalaisuus on sitä vanhaa perinnettä, jonka henki leijuu yhätikin meidän keskuudessamme, samoin kuin sekä ortodoksinen että luterilainen uskonto.

Esittelykuvakseni laitoin Kultalähteellä otetun kuvan. Kultalähde sijaitsee Kuhmon Vartiuksessa muinoisen Rimmin ja Akonlahden kylät yhdistävän polun varrella. Kuva on otettu päivälleen tasan 175 vuotta myöhemmin kuin mitä itse Lönnrot asteli polkua pohjattomiksi kuluneissa kengissään ollessaan tulossa 4. runonkeruumatkaltaan. Tämä matka oli Kalevalan syntymälle tärkeä syystä, että matka ja sen tulokset sai Lönnrotin päässä syttymään ajatuksen kokonaisen Kalevalan synnyttämisestä. Alkuperäisessä Lönnrotin tekstissä tosin puhutaan Kultakalliosta. Tänäkin päivänä nimi vaihtelee Kultalähteen ja Kultakaivon välillä.


Minulle lähteestä on muodostunut tarunhohtoinen paikka, joka monessa suhteessa sisältää monia vertauskuvia jo nimensä, sijaintinsa ja jylhän ympäristönsä perusteella.

Tällaisena tekstinä Kultalähde löytyy Christfrid Cananderin Mythologia Fennican vuodelta 1789 näköispainoksessa vuodelta 1984 (4. painos, SKS)







(ÅMMåN KOSKI , samma fom Qwenaström i Cajana. Förmenes hafva fin uprinnelfe af en kålla, kallad Kulda-kaiwo, guldbrun, eller guld-källa; ligger under Maanselkä eller Landt-ryggen, ä hvilkens ena fida vatnet löper mot Öster Norr ut i Hvita hafvet; men å den andra fidan mot vänfter in Sinum Bothnicum. Här var Cajana Borg eller Slott bygd, fom fprängdes af Ryffarne 1715.)
N.B. De öfrige ord , fom begynnas på Ä och Ö, fökas under A och O.

Kuvan lisäksi otin pienen videon pätkän lähteen pulppuavasta pohjasta. Sekin on nyt nähtävänä.

Lähteelle ei ole vapaata pääsyä, koska se sijaitsee rajavyöhykkeellä, muutaman askeleen päässä Venäjän ja Suomen rajaviivasta.

lauantai 2. toukokuuta 2009

Sukukirja muhii: tiiliskivi vai sähköinen muoto

Eskil Piira oli toimen mies. Raivasi ja sai omistukseensa Kajaanin vapaaherrakunnan, Paltamon ja Sotkamon kesäkäräjien 25.-27.6.1651 päätöksellä silloisen Sotkamon nykyisen Kuhmon Lammasperän kylässä olevan Kiekinniemen tilan. Oli raivannut sen parissa vuodessa siihen kuntoon, että pystyi asumaan.

Siitä lähti vaimonsa Marketta Parkittaren avustamana yksi Kuhmoa, Sotkamoa, Nurmesta ja vähitellen koko Suomea ja ulkomaita myöten levinnyt suku. Piira, Piirainen, Piiroinen, Piironen, Piirala jne. voi tulla eteen missä päin maailmaa.

Sukuseuraksi Eskilin jälkeläiset päättivät järjestäytyä kesällä 1983 Kuhmossa. Siitä lähtien suvun jäsenet ovat kokoontuneet aina parittomina vuosina pitämään sukujuhlaa ja –kokoustaan.

Tähän saakka viralliset kokoukset on pidetty Kuhmossa, mutta nyt ensimmäistä kertaa kokouspaikka tulevana kesänä on Nurmes. Ihan hyvä niin!

Sukukirjasta on ollut puhetta pitkään. Pari vuotta sitten päätti sukukokous että nyt pelkät puheet eivät riitä. Toimintaa! Hallitus nyt sitten on nimennyt kirjalle toimituskunnan ja minä tulin nimetyksi tuon toimikunnan puheenjohtajaksi.

Vaan miten kirjan sisältö muokaroidaan? On tullut katseltua näitä ilmestyneitä kirjoja. Tiiliskiviä, sanoisin. Vain ani harva poikkeus. Useassa teoksessa sukutauluja on satoja sivuja – virheineen. Olisiko sille vaihtoehtoja? Entäpä jos käyttäisi romppua tai muistitikkua, jolle tallentaisi sukutiedot ja kirjaan pirauttaisi vain malliksi pienen alkupalan suvun alkupäästä ja keskittyisi enemminkin painetussa tekstissä kuvailemaan kirjoituksin suvun vaiheita? Mitä siitä seuraisi? Mitä mieltä Sinä, lukija, olet? Kommentoi, ole hyvä.

Tämän blogin alkuaihe on tässä. Tarkoituksena on pitää palstaa ja seurata kirjan tekoa ja muuta sukuun, sukututkimukseen ja niiden liepeisiin liittyvää.