Nimien normalisointia - ei kai?

Koulutukseen oli kokoontunut väkeä ympäri Suomea.

Männä viikonloppuna Suomen Sukututkimusseura järjesti Tampereen vanhassa kirjastossa ”Sukukirja-Wiikonlopun”. Se tarkoitti että Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P.T. Kuusiluoma ja hallituksen jäsen Teppo Ylitalo valistivat reilua pariakymmentä sukututkijaa sukukirjan tekemisen saloihin.

Anti oli ihan laatuisaa molemmilta herroilta. Mitään ylivoimaisen mullistavaa allekirjoittaneelle ei tullut esiin, mutta moni asia sai vahvistusta tietävältä tasolta annettuna. Voipa vain todeta, että ei ainakaan tiedon puutteeseen teon alla oleva kirjamme kokoaminen nyt kompastu!

Viikonlopun aikana käytiin läpi kirjan tekemisprosessi ja etenkin toiminnanjohtaja käsitteli laillisuuspuolia niin henkilörekisteriasioiden kuin tekijänoikeus-lainsäädännön näkökannalta.

Myös sukutaulujen tekemisestä keskusteltiin. Siinä yhteydessä käytiin keskustelua nimien kirjaamismuodosta. Pitääkö nimet suomentaa eli Pehristä tehdä Pekka ja Gertrudista Kerttu. Se asia on edelleen levällään kuin se kuuluisa ”nuottatytön tekele kalliolla”. Yhden suosituksen kannalla tuntui toiminnanjohtaja kuitenkin olevan eli nimien kirjoitusasun normalisointi. Se tarkoittaa, että Henrik kirjoitettaisiin aina samoin, olipa rippikirjaan laitettu se sitten muotoon Henrick tai Henric.

Tästä sain sitten idean, jolle meillä tuntuisi olevan käyttöä. Lopetetaan tämä Piirais/Piirois/Piiros-viisastelu ja normalisoidaan kaikki nimet alkuperäiseen Piirainen-muotoon.

Saattaisi siinä monen ukon ja miksei muorinkin aamukahve holahtaa väärään kurkkuun. Siispä kirjoitettakoon nimet siten kuin ne alkuperäisesti on laitettu. Tässä sukunimiasiassa joudun vielä selvittelemään päätäni, sillä etenkin Nurmeksessa sama ihminen on esiintynyt kolmellakin eri nimiversiolla.

Tunnetuin näistä lienee, ja hyvänä esimerkkinä onkin, nk. Ukko-Tuomas. Hän syntyi Piiraisena ja kuoli Piirosena. Välillä nimi ehti vääntelehtiä heti monessa eri muodossa. Nimiversioita pitänee ryhtyä käyttämään, jotta ihminen eri aikakausina olisi mahdollista kirjoista sitten tunnistaa.

Tähän teemaan palaan myöhemmin, mutta kantaa voipi jo nytkin ottaa!

Kesän 2011 sukukokousaika päätetty

Sukuseuramme säännöissä sanotaan, että sukukokoukset pidetään joka toinen vuosi, parittomina vuosina.
Vuosi 2011 on siis se vuosi, jolloin kokous pidetään. Sukuseuran hallitus piti lauantaina 23.10.2010 kokouksen Kajaanissa ja päätti, että ensi kesän sukukokous ja –juhla pidetään 6.-7.elokuuta 2011 Kuhmossa.

Hallitus valitsi myös järjestelytoimikunnan, johon kuuluvat puheenjohtaja Pekka Piirosen lisäksi yhdistyksen sihteeri Marja-Liisa Lampinen ja hallituksen jäsenet Heimo Piironen ja Jaakko Kampman.

Sukukokouksen pääteema tulee olemaan työn alla olevan sukukirjan julkaiseminen, joka tehdään kokouksessa.

Kirjaa tullee ennakkomyyntiin kevään 2011 aikana. Hinta on vielä määrittelemättä, samoin kirjan sivumäärä. Sen kuitenkin siitä voi sanoa, että mikään pelkkä vihkonen siitä ei tule.

Materiaalia on olemassa runsaasti ja suvun jäsenet ovat kiitettävästi toimittaneet sukutietojaan kirjaan pantavaksi. Tällä hetkellä on tallennettu jo lähes 25 000 nimeä käsittävä sukutietokanta ja lisää tulee koko ajan.

Kirjan teossa on lähdetty siitä, että keskitymme nimenomaan sukuun liittyvien tietojen julkaisemiseen enemminkin kuin toistelemaan jo julkaistuja tietoja yleisestä historiasta.

Hyvää syksyn jatkoa kaikillen ja käykäähän liittymässä Eskilin Facebook-sivuille.

Kiinnostus herännyt. Hyvä Hyvä! - Kuka seuraava "Päivän Eskil"?

Jäsenkirje laitettiin postiin tässä muutama viikko sitten. Kirjeessä kehotettiin jäsenistö heräämään ja huolehtimaan sukutietonsa ja -muisteluksensa kirjaan. Seurauksia kiihotuksesta on jo ollutkin. Hyvä kun mikä!

Yhteydenottoja on ollut jo ihan mukavasti. Sukutietoja on tullut ja kyselyitä, missä muodossa ja millaisina tiedot pitäisi lähettää, on myös. Sukuseuran sivuilla kodassa "myytävät tuotteet" on ohjeita sukutaulun tilaajille. Sieltä löytyy melko yksityiskohtaisia ohjeita sukutietojen keräämisestä ja minulle toimittamisesta. Niitä ohjeita kannattaa noudattaa, vaikka ei nyt tilaisi esipolvitaulua, vaan vain toimittasi omia esipolviaan kirjaan merkittäväksi.

Olkaa nyt aktiivisia, hyvät ihmiset. Iso-iso-vanhempien ja iso-vanhempien valokuvia, kuvia taloista ja tapahtumista mahtuu kirjaan - ja niitä pyritään myös käyttämään. Kuviin tiedot henkilöistä ja kohteista sekä milloin ja kuka kuvan on ottanut. Niin täydellisesti kuin mahdollista on. Tiedot kuvaajasta on kai useimmiten hukassa, mutta ei se estäne kuvan julkaisua.


Eskilin fanisivut Facebookissa on saanut uutta toimintaa ja uusia faneja. Käykäähän kurkkaamassa ja liittykää Eskilin faniksi. Olen aloittanut "PÄIVÄN ESKIL" -kunniamaininnan jakamisen. Kukahan mahtaa olla seuraava Päivän Eskil? Ehdokkaitakin sopii minulle privaattipostiin laitella.

Projekti etenee - näinkö?

Kirjan tekeminen on siis aloitettu. Jäsenkirje, jossa hankkeesta kerrotaan ja jäseniä aktivoidaan lähettämään tietojaan ja kuviaan kirjaa varten, savuttanee tällä viikolla jäsenien postilaatikot.

Muistuu mieleeni jostain takavuosilta, jolloin projekti-sana alkoi tulla jokapäiväiseen käytäntöön, esittely projektin etenemisvaiheista. Se lienee mennyt jotain tähän tapaan:

Ensin on valtava innostus
sitten seuraa jumalaton hämminki ja
alkaa helvetillinen sekaannus,
josta tullaan järkiintymisvaiheeseen.
Siitä tullaankin vaiheeseen, jossa aloitetaan syyllisten etsintä ja
syyttömien rankaiseminen
ja lopuksi niiden palkitseminen, jotka eivät koko projektiin osallistuneetkaan.

m.o.t.

Pelkään, että tässäkin sukukirja-projektissa tullaan näkemään ainakin joitain keskeisiä piirteitä normaalin projektin vaiheista. Toivon että ei, mutta, mutta….

Tosiasiassa on niin, että muutamat ihmiset ovat todella jo ottaneetkin yhteyttä ja tarjonneet materiaalia tulevaan teokseen. Se on esimerkillistä toimintaa. Kiitos siitä. Mutta vielä sopii, vielä sopii. Yhteydenottoja vain tännepäin!

Kirjan kirjoittaja löytyi lähempää kuin olisi luullutkaan

Näin se vain nyt kääntyi, että ulkopuolista kirjan kirjoittajaa ei sitten löytynyt ja vastuuntunto otti yliotteen. Olen lupautunut ottamaan vastuulleni kirjan tekemisen. Kirjan toimituskunta ja hallitus ovat tietysti apunani. Sihteeripalvelut ovat vielä hieman auki, mutta eiköhän sekin asia saada järjestykseen.

Toivon runsaasti materiaalia jäsenistöltä. Onhan tarkoituksena tehdä kirja meistä, joita Piiroina, Piiraisina, Piirosina ja Piiroisina ja lukuisilla muilla nimillä on vuosisadat elänyt ja elää edelleenkin.

Mutta nyt nokka kohti tuulta ja töihin käsiksi. Jäsenkirje on lähdössä, jossa jäsenistöä pyydetään lähettämään kuvia, tarinoita, sukutietoja ja kaikkea muutakin, jota he haluaisivat nähdä kirjassa.

Sukutauluja on luvassa, mutta nyt jäsenien tulisi huolehtia, että oma sukuhaara olisi mahdollisimman pitkälle näihin päiviin asti mukana tiedostoissa. Siksipä tarvitaan aktiivisuutta, jotta tiedot sukutauluihin saadaan, eli lähettäkääpä sukuselvityksiänne minulle!

Valokuvat ovat tietysti tervetulleita, samoin kaikki sellainen tieto, joka liittyy sukumme henkilöihin. Pienetkin muistelunpalaset, jutut, metsästys-, kalastus-, tervanpoltto- yms tarinat ovat hyviä. Myös tarinat tiloista ja niiden vaiheista ovat kiinnostavia. Kunhan saamme tarinan, laittelemme sen kyllä julkaistavaan muotoon.
Nytpä siis pallo on teillä, hyvät sukulaiset. Tarinoita tulemaan! Yhteystiedot alla:

Jorma Piirainen
Mäntytie 26
88900 KUHMO
p. 08 652 0498 ja 0400 280940
jorma.piirainen(ät)office.inet.fi (korvaa "ät" @-merkillä)

Seminaari keskusteli ja hallitus päätti

Männä lauantaina oli, kuten puhuttu, sukukirjaseminaari. Ensiksikin pitää nöyrästi kiittää osallistujia, jotka olivat paikalle tulleet kaukaisimmat Helsingistä ja Rovaniemeltä saakka. Kiitos myös Pesosen Eijalle! Seminaari onnistui hyvin. Liekö tarjoiltu matikkakeitto luonut onnistuneen tunnelman.

Mutta mitä seminaarista viisastuttiin? Suurimmaksi aiheeksi nousi, odotetusti, kirjan muoto. Vaihtoehtoja perinteisen kirjan sekä kirjan ja digitaalisen tallenteen yhdistelmälle oli pohdiskelussa. Perinteiselle tiiliskivelle löytyi kivenkovaa kannatusta, mutta myös muille vaihtoehdoille lämmettiin. Asiaan tullaan palaamaan ainakin siinä vaiheessa kun aletaan olla selvillä kirjan laajuudesta ja sivumääristä. Tälläkin foorumilla voidaan asiaa pohtia!

Sukukokous vuonna 2001 teki ennakkoluulottoman päätöksen, että sukuseuramme seuraa ja kirjaa myös äidin puoleisia sukuhaaroja. Kun nykyinen sukutiedosto käsittää noin 24 000 Eskilin jälkeläisen ja heidän puolisoidensa tietoja, niin kirjan ennakoidun suuren sivumäärän rajoittamiseksi ehdotettiin keinoksi naispuoleisten sukuhaarojen pois rajaamista. Ehdotus torpattiin napakasti. Syykin on hyvin yksinkertainen. Jokainen sukuun liittyvä haluaa nähdä oman nimensä liitettynä sukupuuhun. Siinä tuli myös osviittaa sisällölle.

Sisältöpuolessa muutenkin linjaukset tuntuivat olevan melkoisen yhtenevät: yleistä paikallishistoriaa vähemmän ja sukua koskevia tietoja ja anekdootteja enemmän.
Sukuseuran hallitus piti kokouksensa heti seminaarin päätyttyä. Sukukirjan kirjoittaja päätettiin rekrytoida ja kirjan pitäisi olla valmiina vuoden 2011 sukukokoukseen mennessä. Eli paalut kirjan tekemiselle on lyöty.

Niin. Helmikuista sesonkiruokaa eli matikkakeittoa oli lounaaksi ja se oli hyvää. Ihan oikeaoppisesti maksa oli silputtu keittoon mukaan ja kala oli perattu ruodottomaksi. Nam, nam. Erityisen suuri kiitos myös Karolineburgin tarjoilijalle, joka huolehti meidän hyvinvoinnista lauantai-iltapäivän ajan. Aivan loistavaa palvelua!

Miehen ja karhun kohtaaminen - tosikertomus taistelusta

Sukututkimusta tehdessä palaa eittämättä mieleen se, kuinka kovassa elämä ja leipä esi-isillämme ja äideillämme olikaan. Kunnioitus noita kovia ukkoja ja ämmiä kohtaan on jakamaton.

Ihan sattumalta törmäsin kirjoitukseen tositapahtumiin, joka on merkitty muistiin sotkamolaisen Eeti Kähkösen kokemuksista metsän kuninkaan kanssa. Kirjoittajaa ei ole merkitty, mutta lähteenä on Sotkamon Korhosten sukuseuran kotisivut.

Suosittelen lukemaan, mutta heikkohermoisille en suosittele iltalukemistoksi. kertomus löytyy osoitteesta:

http://koti.kainuu.com/pincy/Taltio/EEMI%20KAHKONEN%20KARHUN%20KIMPUSSA.pdf

Erätarinoiden aatelia!

Seminaaripunnerrusta

Sukukirjaseminaariin kutsutut ovat pikkuhiljaa ilmoitelleet itsestään ja tulemisistaan. Alkaa näyttä ihan hyvältä! Lähes kaikki mukaan kutsutut ovat ilmoittaneet tulostaan, joten kirjan aloitus-seremonia saanee arvoisensa puitteet.

Lentiiralaiset (kylä Kuhmon koillisosassa) ovat hommanneet kyläkirjan teossa jo jonkin aikaa tavoitteenaan saada kirja julkaistuksi. Yksi hankkeen aktiiveista on pitkäaikainen tuttavani sukutukija Eija Pesonen. Hänet sain houkuteltua mukaan kertomaan tuoreita kuulumisia ja tuntoja kirjan tekovaiheista. Tilintarkastajanamme toimiva Tenho Piirainen on samassa hankkeessa mukana, joten saamme varmaan tuoretta ja ajankohtaista tietoa kirjan teosta.

Itse olen koonnut seminaaria ja sen osallistujia varten työlistan mietteistä, jotka askarruttavat ainakin minua ja joihin pitäisi saada muidenkin linjauksia. Lista on postitettu osallistujille. Mutta edelleenkin: jos joku tuntee kiinnostusta osallistumiseen, niin eikun viestiä minulle! Osallistuminen voi olla ihan fyysistä paikalla oloa tai kommentointia joko näiden sivujen kautta tai ihan suoraankin.

Kajaanissa Karolineburgin kartanohotellissa reilun puolentoista viikon päästä lauantaina aloitetaan matikkakeitolla puoliltapäivin kirjaseminaarin pitäminen, joten houkutuksia paikalle tulemiselle riittää, vai mitä? Ulkona möyrähtelee lumituisku, joten eiköhän matikankin syvimmät tunteet ala jo liikkua ja sitä myöden myös käydä kalastajan pyydykseen.

Sukukirja - seminaari tulossa

Hyvää alkanutta vuotta! Tämän vuoden suuri projekti on saada sukukirja kokoon. Yhteinen aloitus on kutsuttu koolle helmikuun 13. päiväksi Kajaaniin. Mukaan on haastettu sukuseuran hallitus "in korpporee" - kokonaisuudessaan - tilintarkastajia myöten sekä tietysti kirjan toimituskunta. Jos joku tuntee innostusta ja kiinnostusta, niin eikun vain yhteydenottoja minun suuntaan.

Aloitusseminaarissa on tarkoituksena lyödä lukkoon suuntaviivat ja pääperiaatteet kirjalle. Pohdittavia kysymyksiä ovat ainakin kirjan muoto eli millä tavoin sukutiedot tullaan esittämään ja kirjaan tulevien tekstien tekomuoto. Olipa kyseessä joko jäsenien kirjoittamat artikkelit tai jonkun henkilön itse tuottama teksti, niin aina tarvitaan ihminen, joka joko tuottaa tai muokkaa sisällön.

Kirjan myynti on myös yksi päätettävistä asioista. Tehdäänkö kirjaa perinteinen "painos" eli ennalta määrätty kappalemäärä vai lähdetäänkö nettipaino-linjalle, jolloin painetaan vain se määrä, joka on jo myyty.

Palautetta ja ajatuksia saa lähettää joko avoimesti tätä blogia kommentoiden tai suoraan sähköpostilla, kirjeellä, puhelinsoitolla tai savumerkkien avulla. Kaikki tavat käyvät.
Eräältä sukuseuramme jäseneltä tuolta rapakon takaa tuli tässä päivänä muutamana palautetta. Hän kiitteli syvästi saamaansa jäsentiedotetta ja oli syvästi ilahtunut lähettämistämme tiedoista, joiden avulla hän oli saanut yhteyttä toisiin siellä asuviin sukulaisiinsa. Henkilökohtainen sihteerini nimittäin on tavannut laatia aina englanninkielisen jäsentiedotteen noille ison veden takana olijoille.

Palaillaan asiaan ja lupaan nyt päivittää tätä blogiani hieman tiheämmin. Olkoon tämä vaikka uudenvuoden lupaus.

Facebook – nyt myös Eskil Piira on siellä

Taannoisessa sukukokouksessa heinäkuun lopulla viriteltiin ajatuksia uusista viestintätavoista ja -kanavista, hienosti sanottuna medioista. Uudet nettisivut ovat ilahduttavalla tavalla saaneet kävijöitä.

Gallerian kuvasivuja on latailtu mukavan tuntuisesti ja uusia jäsenilmoituksia tippuu ilahduttavaan tahtiin. Jäsenmäärä on kuluneen vuoden aikana kasvanut reilut toistakymmentä prosenttia. Kiitos kaikille ja tervetuloa uudet jäsenet! On ollut mukavaa lähetellä kirjeitä uusille jäsenille niin etelään kuin pohjoiseenkin.

Sukukokouksessa väläytettiin myös yhtenä uutena mahdollisuutena omaa Facebook-sivua. Nyt sellainen on sitten avattu! Voitte itse hakeutua kaveriksi sivuille ja itsekin pyrin lähettelemään kaverikutsuja aina esiin tuleville suvun piirissä oleville. Kaverina teillä on mahdollisuus käyttää sivuja vaikka sukulaisuus-tietojen vaihtopyyntöihin, vanhojen valokuvien henkilöiden tunnistukseen yms. Te olette nyt se taho, joka tekee elävän sisällön näille sivuille. Tervetuloa Facebook – maailmaan! Edelleen voimassa ovat tietenkin kotisivut ja tämä minun blogini.

Hyvää syksyn jatkoa!

Lisää paljastuksia Kiekinniemestä – maailman vanhin Mäkkäri paikallistettu

Kuten tunnettua, Eskil Piira poikineen olivat suolakauppiaita, aikansa kansainvälisen kaupan huippuosaajia. Puuta vietiin ja suolakuormia tuotiin. Nyttemmin on sitten paljastunut myös se, missä maailman ensimmäinen ”Mäkkäri” McDonalds –hampurilaisravintola on sijainnut.

Kiekinniemellä on sijainnut aikoinaan (rakennettu vuonna 1766) rakennus, joka on kätkenyt sisäänsä mitä ilmeisimmin tuon nykyisin maailman tunnetuimmaksi tuotemerkiksi mainostetun hampurilaisketjun ensimmäisen toimipisteen. Kuva kertokoon puolestaan. Aikojen saatossa tietenkin mainosnikkarit ovat hieman siloitelleet nykyistä merkkiä, mutta tunnistettava tuo vanhakin vielä kuitenkin on. Uskomaton juttu, eikö vain?

Kuvan hirsi on siis rakennuksesta, jonka rakennusvuosi sen kylkeen on veistetty. Hirsi on ainakin toisessa, jos ei jo kolmannessa rakennuksessa ja täyttää hirren tehtävät täydellisesti. Ei tosin enää Kiekinniemessä, mutta Kuhmossa kumminkin. Kuvasta kiitos kuuluu Mikko Kilpeläiselle.

Tästä päästäänkin toiseen (ja taitaa ollakin nk. varsinaiseen) asiaan. Eli kyllä puu rakennusaineena kestää, jos rakennus on hyvän katon alla ja että kierrätystä sitä on osattu aikaisemminkin.

Nimestä Piira

Toimiessani sukuseuramme puheenjohtajana, nyttemmin vara - sellaisena, minulta on usein kysytty mistä kantaisämme nimi Piira on lähtöisin. Varsin usein minullekin on tarjottu vaihtoehdoksi linnun kivipiiraa. Onpa selitykselle jopa kehitetty pieni jutunpoikanenkin. Nimittäin sellainen, että joskus aikoinaan mies myyskenteli markkinoilla metsälintuja, joista oli kivipiirat otettu parempaan talteen. Kivipiira eli linnun lihasmaha on puhdistettuna täyttä syötävää. Itsekin olen sellaista syönyt. Metsolla se on melkoinen, lähes lapsen nyrkin kokoinen lihasmöykky. Tuosta tapauksesta olisi siis Piira-nimi juontanut juurensa. Piira liittyy myös merenkulkuun tarkoittaen yhtä ja samaa kuin piiru.

Jostain aivojeni sopukoista tässä taannoin putkahti kuitenkin muistikuva poikasena olosta talon rakennustyömaalla. Muistikuvassa setäni komensi minua ”ottamaan tuosta piiran päästä kiinni”. Silloin hän tarkoitti piiralla jotain lankkua tai parrua.
Mielikuva on vaivannut minua siinä mitoin, että soitin kielitoimistoon ja sain ohjauksen murresanojen arkistonhoitajalle. Hän tiesi välittömästi, että erityisesti Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Perä-Pohjolassa sanalla piira on merkitykset salko, seiväs, pystytuki, hirsi.

Tällä merkityksellä voisi olla paljon vankemmat lähtimet nimen alkuperään. Iin Tyräjärvellä, nykyisen Taivalkosken alueella, Eskilin synnyinseudulla, tiedetään olleen Piirojen suola-aitta ja oletetaan Piirojen olleen tekemisissä suolakaupan, ehkä Vienanmeren suolankeitonkin kanssa. Siihen kuvioon merkkiseiväs sopisi hyvinkin.
Merkitys jää lukijoiden pohdittavaksi. Onpahan löydetty kuitenkin uusi selitys sanalla piira. Liekö aikoinaan minulla ollut suvun vaakunaa suunnitellessani alitajuista tai suurempaa johdatusta, koska suvun vaakunan heraldinen selitys on: ”Vastalohkoisessa sinipunaisessa kilvessä kultainen vastapalkki.”

Sukukokous vahvisti sukukirjan aikataulun

Sukujuhla ja –kokous oli onnistunut viikonloppu 25.-26.7.2009. Sää helli Kolilta Lieksaan Pielisen lautalla matkaavia kokousedustajia lauantaina ja vaikka sunnuntaina sukujuhlan aikana kävi tosi raju ukonilma ulkona, väki Hyvärilän auditoriossa hyrisi tyytyväisenä. Ukkosen paukkuessa valot vilkkuivat ja äänentoisto pätki, mutta laulu raikui ja esitelmistä pidettiin.

Erityinen kiitos kotiseutuneuvos Matti Hiltuselle, joka oli tehnyt juhlapuheen Tuomas Piirosesta (1801-1871). Huikeaa sattumaa oli, että itse olin juuri edellisellä viikolla saanut aseteltua samaisen Thomas (Tuomas) Piirosen sukupuuhun oikealle paikalleen. Nimittäin Thomaksen isä Påhl Piirain oli tosi vaikeasti löydettävissä oikeaan kohtaan suvussa.

Kuvion selvittyä moni muukin henkilö Nurmeksessa (ja muualla Suomessa) saa sukupuunsa kuntoon. Hiltusen esitelmä pitää yrittää saada tulevaan sukukirjaan.

Sukukokous hyväksyi hallituksen esityksen, että sukukirja pitäisi saada valmiiksi seuraavaan sukukokoukseen 2011 mennessä. Haastetta siis on ja nyt pitää ryhtyä oikein tositoimiin. Niistä etunenässä on kirjan muodon ja sisällön tarkempi käsikirjoitus ja tietenkin kirjan kirjoittajan etsintä.

Hyvä esitelmä oli myös Tapio Piiraisella nettiyhteisöjen käytöstä yhteydenpidossa. Luento selvensi termejä ja tarjosi havainnollisia esimerkkejä – jopa Eskil Piira Sukuseuran Facebook-sivunkin! Jospa se tässä syksyn tullessa saadaan toimimaankin.

Itselläni oli vaimoni Tuulan kanssa esitelmä Piirais-nimen kirjoitusasusta vuosisatain kuluessa. Palaan aiheeseen tässä myöhemmin tarkemmin.

Sukukirjan toimituskuntaan täydennystä

Yhdistyksen hallitus päätti taannoin, että sukukirjan toimituskuntaa voidaan täydentää. Työvaliokunta on kokouksessaan päättänyt täydentää toimituskuntaa tässä vaiheessa kahdella uudella jäsenellä. Toimituskuntaan on nimetty päätoimittaja Matti Piirainen Kajaanista ja projektipäällikkö Tapio Piirainen Espoosta.

Matti Piirainen on vanha sukuseura-konkari. Hän oli perustamassa Eskil Piira sukuseuraa ja oli seuran ensimmäinen sihteeri. Nykyisin hän toimii Kainuun Sanomien päätoimittajana ja voimakkaana kainuulaisena mielipidevaikuttajana. On julkaisutoiminnan ammattilainen raskaasta päästä.

Tapio Piirainen on koulutukseltaan medianomi ja työskentelee Helsingin kaupunginorkesterin (HKO) palveluksessa musiikkitalo-projektissa projektipäällikkönä. Hänen vahvuutenaan on nuoruuden lisäksi tietotekniikan ja nettiyhteisöjen käyttömahdollisuuksien tuntemus. Tapio tuo muuten niin ukkoutuneeseen porukkaan nuorta näkökulmaa ja nykyaikaista virtaa.

Toimituskuntaa voidaan täydentää vieläkin.

Toimituskunta tällä hetkellä:
Jorma Piirainen, puheenjohtaja, Kuhmo
Pekka Piironen, Kuopio
Matti Piirainen, Kajaani
Tapio Piirainen, Espoo
Tuula Piirainen, Kuhmo

Kiekinniemi ja Hieta-Kiekki

Lopultakin Juhannuksen jälkeisellä viikolla ilmat selkiintyivät ja lämpenivät niin, että kuvausretki Lammasperälle Kiekinniemeen onnistui. Ajoin Kiekinkosken yli johtavaa siltaa pitkin ja pysäköin auton parinsadan metrin päässä olevalle P-paikalle. Polkua pitkin satakuntametriä ja siinä se näkymä sitten oli. Kiekinniemi näkyy komeasti Hieta-Kiekin toisella rannalla.

Maisemat ovat samat jotka Eskil aikoinaan varmaankin näki. Rannan kaislikossa posahteli. Hauki varmaan jahtasi pikkukaloja. Kuiva männikköinen kangas jalan alla. Vieläkö parempaa asuinpaikkaa uudisasukas voi toivoa?

Kiekinniemellä nykyisin olevat rakennukset sijaitsevat melko samoilla sijoilla kuin Eskilin aikasetkin sijaitsevat. Kun tähyilee nykyistä Kiekinnimeä Hieta-Kiekin yli, voi hyvin päästä aikamatkalle reilu kolmesataa vuotta taaksepäin.

Katetta blogin nimelle

Kun taannoin mietin nimeä tälle blogille, risteili mielessä monenlaisia. Lopuksi päädyin tähän SUKUA SUURTA ja pientä –nimeen. Vaan miten? Kun keräilin aivojeni sopukoita, niin (lukumääräisesti) suurien sukujen listan kärkipäähän asettuivat Virtanen, Korhonen, Nieminen jne. Ei siis Piirainen, Piironen jne.

Mutta, mutta. Kun ryhdyin tarkastelupuuhiin niin Väestörekisterin tietojen mukaan Piiraisia (n.5300), Piiroisia (n.3700), Piirosia (n. 3200) ja Piiroja (n. 1000) löytyy yhteensä yli 13 200 kertaa. Lähtökohtaisesti siis samoja Piira-suvun jälkeläisiä, tosin hieman eri nimivariaatioin. Saman rekisterin mukaan Virtasia on vajaa 24 000 ja listan kymmenentenä olevia Järvisiä 17 200. Valitettavasti lista ei ulotu pidemmälle kuin nuo kymmenen yleisintä sukunimeä. Mutta oikeastaan ei niin hullu nimivalinta sittenkään.

Säät täällä Kuhmossa ovat luvalla sanoen olleet kehnot: sadetta, tuulta ja pilvistä. Ei tästä ole pystynyt juuri kesän tunnelmaa rakentamaan. Samalla on lykkääntynyt retki Kiekinniemen maisemiin. On ollut tarkoituksena pyörähtää Lammasperällä ja käydä ottamassa kuvia keväisestä Kiekinniemestä ajatellen seuran kotisivuja ja ehkäpä tulevaa kirjaakin varten. Muutama vuosi sitten kävinkin jo kertaalleen kuvaamassa, mutta ne kuvat ovat varmassa tallessa - jonkin vanhan tietokoneen kovalevyllä.

Muuten. Kerroin tässä vanhan kannettavani keikahtamisesta. Hommalla on onnellinen loppu. Alaa opiskelleen jälkikasvuni suurella avustuksella vanhan koneen tiedot on saatu lähes täydellisesti pelastettua jälleen käyttöön. Muistutuksena kaikille: tehkää varmuuskopiot muistitikulle tai ulkoiselle kovalevylle! Kannattaa. Se tuli taas kerran todistettua.

Hyvää Juhannusta!

Toivotan kaikille oikein hyvää keskikesän ja suven juhlaa!

Mistä kirjan kirjoittaja?

Seuran hallitus nimesi toimituskunnan ja aikoi vielä mahdollisesti täydentääkin sitä. Neuvotteluja on käyty ja kovia nimiä on luvassa toimituskuntaan. Jahka hallitus on niitä käsitellyt, nimet lävähtävät julki.

Vaan vielä tiukempi etsintä on itse kirjan kirjoittajasta. Tai pitäisikö sanoa toimittajasta. On pähkäilty, että jospa kirjaan pyydetään artikkeleita eri kirjoittajilta eri aiheista ja kirjan tekijä toimittaa ne yhtenäiseen muotoon. Mitä mieltä, arvon lukijani, olette tällaisesta tavasta lähestyä sukukirjan tekoa?
Tässä tavassa kirjan tekemisessä olisi mukana laaja joukko suvun jäseniä. Jos tekeminen uskotaan yhden ihmisen työksi, suvun jäsenet ikään kuin seuraavat sivusta sen tekoa. Nyt he itse osallistuvat siihen aktiivisesti. Kommentteja, pyydän, kommentteja!

Ei tämä tietotekniikka ole ihan ongelmatonta. Alkuviikosta, kun jäsenkirjettä oltiin työstämässä postituskuntoon, päätti minun kannettavani sanoutua lopullisesti irti näistä maallisista vaelluksista ja siirtyä bittiavaruuden lepoon.
Ihan yllätyksenä tämä ei tullut ja noin kuukausi sitten olin ostanut uuden. Siinä (tai paremminkin nyt tässä) on sitten entisen XP:n sijaan Vista-käyttöjärjestelmä ja työskentely hieman erilaista. Se lienee ollut myös syy siirtymisen vitkutteluun. Olin ottanut vanhasta koneesta toukokuussa varmuuskopion ulkopuoliselle kovalevylle, mutta nyt on sitten työmaa onkia vanhat tiedostot tähän uuteen. Joten hommia riittää!

Kuhmon ev.lut kirkoista

1600-luvun loppupuolella ja 1700-luvun alussa kuhmolaiset kävivät kirkossa Sotkamossa. Papin palveluita kuhmolaisille tarjosi Sotkamon toinen kappalainen, joista varhaisin lienee ollut Anders Cajanus. Kuhmossa toimittiin ilmeisesti saman kaavan mukaan kuin Sotkamossa, jossa tiedetään jo ennen Paltamosta irtautumista olleen rukoushuone.

Kuhmossa rukoushuone sijaitsi ilmeisesti lähellä nk. Kuhmoniemen vanhan kirkon paikkaa ja siitä on käytetty yleisesti nimitystä latokirkko. Sen aloituksesta/rakentamisesta ei ole tarkkaa tietoa. Eräästä käräjäjutusta vuodelta 1723, jossa Antti Heikinpoika Piiraiselle pantiin ankarat 10 hopeataalarin sakot Sotkamoon saakka kirkkoon tulematta jättämisestä, voidaan päätellä, että ainakaan vielä tuolloin sitä ei ollut. Mutta pääsiäisenä 1729 se jo kuitenkin oli käytössä.

Huonokuntoisen rukoushuoneen tilalle uusi Sotkamosta 13.11.1753 eronnut kappeliseurakunnan väki rakensi jo seuraavana vuonna uuden kirkon ja kellotapulin. Se on yleisessä kielenkäytössä nimeltään Kuhmoniemen vanha kirkko ja se olikin varsinainen ensimmäinen kirkko Kuhmossa. Se kuitenkin paloi 22. toukokuuta 1804 vastaisena yönä.

Kävin ottamassa kuvan tuon kirkon muistomerkistä helluntaina 21. toukokuuta 2009. Siis lähes tunnilleen 205 vuotta jälkeen tapahtuman.

Paikalla on vuodelta 1962 oleva muistomerkki ja alkuperäisen puisen portin korvaava metallinen portti. Vanhat koivut merkkaavat myös paikkaa kauniilla paikalla Lammasjärven rannalla.

Nykyinen Kuhmon kirkko sijaitsee Pajakkakosken niskassa ja on vuodelta 1816.

EU-vaalien lähestyessä - rajadiplomatiaa

Eskil Piira itse sekä hänen jälkeläisensä ovat olleet myös aktiivisia yhteiskunnan jäseniä. Monia lautamiehiä ja muita luottamusmiehiä on ollut heidän joukossaan. Yksi varhaisimmista oli Eskilin nuorin poika Juuso (Josef) Piirainen, Kiekin Piiraalan isäntä isänsä jälkeen.

Elo tuossa 1600/1700 -luvun taitteessa rajan pinnassa ja kauempanakin sisämaassa oli levotonta. Ryöstöretkiä tehtiin puolin ja toisin. Silloin kehiteltiin rajarauhan ylläpitämiseksi nk. sanomamiehet. Heitä oli sekä Karjalassa että Suomen puolella. He ylläpitivät kontaktiverkostoa, joka mm. varoitti mahdollisten vihollisuuksien uhasta. Olivat sen ajan talonpoikaisdiplomaatteja, kuten Jukka Kokkonen kirjassaan Rajaseutu liikkeessä kirjoittaa. Edelleen Kokkosta vapaasti siteeraten voi sanoa, että nuo miehet olivat ympäristönsä arvonantoa nauttivia henkilöitä, yleensä myös varakkaita.

Tuota arvonantoa voi astia myös siinä, että, kun Juuso sitten 2. päivänä marraskuuta 1732 kuoli, hänet haudattiin jouluna 24.12. kirkkoon. Tuo nk. Kuhmoniemen vanha kirkko paloi 1800-luvun alussa. Siitä oma tarinansa myöhemmin. Kuhmoniemellä voi käydä ihailemassa vanhan kirkon paikkaa, jota ikivanhat koivut nykyisin vartioivat.

Tänä viikonloppuna 15.-17.5.2009 piti oleman Sukututkimusseuran järjestämä kurssi sukukirjan tekijöille Lapualla. Vaan kurssi peruuntui vähäisen kiinnostuksen vuoksi. Harmi! Se olisi sopinut parahultaisesti tähän meidän projektiimme. Syksyllä yritellään, kuulemma, uudelleen.

On tästä kirjaprojektista hyötyäkin. Tässä päivänä muutamana huomasin hakanneeni melkoisen kasan pilkkeitä ihan huomaamatta ajatusten työskennellessä sukukirjan ympärillä. Selkäydin hoiti halonhakkuu-puolen ja aivot työstivät kirjaa. Kumpi sai enemmän aikaiseksi, vasta aika näyttää. Halot nyt joka tapauksessa aikanaan haihtuvat savuna ilmaan. Lämpöähän niistä ainakin iloksi siunautuu. Toivon mukaan aivot saivat jotain konkreettista aikaiseksi.